Tässä edellisessä postauksessa mallina ja inspiraationa toimineen valokuvan kautta esittelemäni pionimaalaus valmiina. Annoin sille nimeksi ”Pionien hehkua” siksi, että nuo vahvat anilliinin- ja fuksianpunaiset värit loistavat ja hehkuvat todella voimakkaina. Kookkaat kukat ovat näyttävät. Valitsin taustalle taas lempivärejäni, lilaan taittuvia ja turkooseja sinisen sävyjä. Puutarhaunelmat ottavat kerrostaloasujasta ylivallan säännöllisesti keväisin.
Kuukausi: toukokuu 2015
Inspiroituneena kukista ja keväästä
Kännykän kukkakuvista eniten maalausintoa kutkuttelivat pionit. Maalaan lähes aina mallikuvien perusteella, mutta alkuperäiset valokuvat harvoin ovat enää lopputuloksesta tunnistettavissa. Saan niistä aiheen ja apua sommitteluun sekä tukea valojen ja varjojen tunnistamiseen.
Jossain vaiheessa tapanani on päästää kuitenkin mallikuvasta irti, -siirtää se tietoisesti kokonaan syrjään ja antaa inspiraation ja sattumien viedä maalausta eteenpäin. Maalaushetkiin on nyt ehkä vähän helpompi löytää aikaa, kun päivä on pitempi. Alkuyön hiljaisiin hetkiin tottuneelle on niin luksusta maalata päivänvalossa!
Kuvia viime viikonlopulta
Viime viikonloppuna Olympiakylän pihakirppistapahtumassa kokeilimme ensimmäistä kertaa Kampin Kaivokukan kanssa yhteistä myyntitapahtumaa. Kampin Kaivokukalla oli yhden päivän ajan Untamontie 8:ssa heidän toimistotilojensa yhteydessä pop up -kesäkukkakauppa, ja minä olin myymässä maalauksiani. Saimme tapahtumapäiväksi kauniin ja keväisen sään.
Aivan ihanalle tuntui, että sivuiltani lammasaiheisen ”Jaa mää vai?” -taulun nähnyt henkilö oli käynyt taulua jo kyselemässä ennen kuin minä ja taulujen kantoapuna mukana ollut poikani olimme edes saapuneet.
Allaolevassa kuvassa sain kunnian poseerata kukkaloiston keskellä. Kuvat tähän postaukseen on ottanut Johanna Kuukkanen. Kaksi maalaustani lähti Johannan mukana myyntiin Kaivokukka Kampin myymälään, kunhan vain löydämme yhteistä aikaa käydä katsomassa niille sopivan ripustuspaikan. Kaivokukka Kampin Facebook-sivuille pääset tästä linkistä.
Arvatkaa muuten, onko kännykän kamera taas täynnä kukkakuvia? Ihanaa alkavaa viikonloppua teille kaikille!
Tunnetko jo kuvataiteilijaystäväni Peterin?
Perustoiminnot WordPressin alustan kanssa alkavat olla jo tuttuja. Haluan esitellä teille toisen tuoreen WordPressin käyttäjän, kuvataiteilijaystäväni Peter Valveen. Tästä linkistä pääset hänen sivuilleen tutustumaan ihastuttaviin öljyvärimaalauksiin. Alla hiukan maistiaisia, Peterin tänään maalaama unenomaisen kaunis ja satumaisen ihana ”Nainen rannalla”. Käykää tutustumassa Peterin sivuihin ja hänen myytävänä oleviin maalauksiinsa!

Kuvia kehystetyistä töistä
Osa maalauksista kävi kehystettävänä Taide- ja kehysliike Kamiter-Ars Oy:n Tiinalla. Kehyksiä ei teipattu takaa kiinni, koska halusin jättää maalaukseni hankkijalle mahdollisuuden ostaa työ halutessaan myös ilman kehyksiä. Valmiiksi kehystetty työ taas toisaalta on valmis seinälle, valmis lahjaksi ja kaikin puolin valmis kokonaisuus, jossa olen miettinyt kehysvalintaa ja paspiksen sävyä niin, että ne sopisivat maalaukseen.
Tässä lähikuva kehyksestä, jonka profiilista ja raikkaudesta pidin paljon. Valkoisessa listassa on rouheutta ja patinaa kuin vanhassa lankkulattiassa.
Alla kuvia valmiiksi kehystetyistä töistä.
Reppu selkään ja kohti uutta
Hassusti kävi. Maalaukseni ”Liian iso reppu ja lippa vinossa” tuli myytyä lahjaksi uuteen kotiin ennen kuin ehdin hakea sitä kehystysliikkeestä!
Ei haittaa, toivotan oikein hyvää matkaa akvarellini pienelle pojalle kohti uusia seikkailuja. Kulkekoon enkeli joka päivä tämän pienen ja suloisen mallin rinnalla koko elämän ajan.
Hienot, mutta…
Kotisivu-urakka on valmis. Wordpressin julkaisualustan opetteluun, sivuston rakenteen suunnitteluun, töiden valintaan ja ihan vaan toteutukseen vierähti jokunen alkuyö,-alkuyöt lasten mentyä nukkumaan kun ovat ainoita mahdollisuuksia ehtiä tällaiseen keskittyä. Nyt kuitenkin uskon, että sivut ovat julkaistavissa. Kymmenenvuotias testikäyttäjä oli aivan ihmeissään: ”Miten sinulla voi olla omat kotisivut? Hienot! ” Sivustolla hetken seikkailtuaan hän tiivisti käyttökokemuksensa sanoihin ”Tosi hienot, mutta milloin niillä on yhtä paljon katseltavaa kuin K-supermarketin sivuilla?” ”Enpä tiedä”, virnistin hänelle, ”toivotaan kuitenkin, että jonain päivänä vielä on!”. Tervetuloa mukaan, tuotetaan yhdessä sivuille paljon luettavaa.









